Conversations with my 25-year-old self

(Omahoitaja pyysi kirjoittamaan kirjeen 25-vuotiaalle itselleni, ja voisin laittaa sen tännekin vaikka kirjoitinkin puhekielellä ja muutenkin tönkösti)

Hei.

Tällä hetkellä tuntuu vähän hölmöltä istua tässä ja yrittää keksiä sanottavaa viiden vuoden päässä tulevaisuudessa elelevälle Räiskäleelle. Oikeastaan mulla on vain vähän ajatuksia siitä, millaista toivoisin elämäni olevan viiden vuoden päästä.

Ehkä sulla on jo lapsi tai parikin, todennäköisesti ei kuitenkaan. Asut varmaan edelleen vuokralla ja lapsuuden kotikaupungissasi, mutta se ei kuulosta ollenkaan pahalta. Ehtiihän sitä myöhemminkin nähdä maailmaa. Tai voihan olla, että oot jo viettänyt esimerkiksi vuoden vaihto-oppilaana! Se tarkoittaa tietenkin, että et täältä sairaalasta päästyäsi jäänyt loppuiäksesi sairaslomalle, vaan todella hait ja pääsit opiskelemaan. Se mahtoi olla kovan työn takana! Mutta tuntui toivottavasti hyvältä, kun kuulit onnistumisestasi.

Muutenkin toivon vaan, että jokin sussa muuttui pian sairaalasta päästyäsi. Että olisit tajunnut nauttia niistä pienistä onnistumisista ja sitä kautta kokonaisvaltaisesta hyvästä olosta. Ehkä syömishäiriö kulkee sun mukana vieläkin, en tiedä. Haluaisin silti uskoa, että oot vähintään oppinut hallitsemaan sitä eikä se sua.

Älä lannistu, jos et vielä ole onnellinen. Se aika tulee vielä.