milloin saa luovuttaa

I hated every minute of training, but I said, "Don't quit. Suffer now and live the rest of your life as a champion."

Paulo Coelho

Haluaisin niin kovasti parantua. Inhoan tätä. Masennusta, itsensä rankaisemista, ahmimista, oksentamista, itsetuhoisuutta, unettomia öitä ja itkemisen mahdottomuutta. Kamalinta on kuitenkin se, miten paljon huolta, vaivaa ja syyllisyyden tunteita olen aiheuttanut muille ihmisille. Sairaalassa ne saivat minut hetkeksi uskomaan, ettei minun kuulu ajatella näin. Että minulla on sairaus. Että minä tässä olen se, joka eniten kärsii.

Tiedän, että haluan elämältä paljon enemmän kuin sairautta. Haluan matkustaa, oppia uutta, rakastaa, elää. Miksi en sitten vain lopeta? En tiedä. En tiedä mitään enää.

Tämän on loputtava nyt, en jaksa enää.

pidä minusta kiinni, vielä hetken verran

Show me a garden that's bursting into life

Viime merkinnästä on pitkä aika. En muista mitä sinä aikana on tapahtunut; paljon kaikenlaista, mutta toisaalta ei yhtään mitään. Juuri nyt on omituinen fiilis: olen tänään ollut oksentamatta koko päivän, ja syönytkin olen reilut 900kcal kasviksista, hedelmistä, jogurtista ja kanasta. En oikein tiedä mitä ajatella siitä.

Minun poikaystävä on paras. Kohta tulee 5kk täyteen. Me ollaan ehkä muuttamassa yhteen, riippuen muutamista seikoista. Se voisi olla upeaa. Näytin hänelle eilen tätä blogia, ja sain kehuja siitä, että kirjoitan hyvin. En ole samaa mieltä, mutta se tuntui hyvältä. Hän sanoi myös, että "tekstit" (liian lyhyitä oikeiksi teksteiksi) ovat aika surullisia. Se sai minut miettimään.

Olimme eilen juhannusaaton iltaa viettämässä vanhemmillani. Matkalla takaisin hänen kotiinsa, hän halasi ja sanoi jotain, mikä sai minut surulliseksi hänen puolestaan. Hän ansaitsisi niin paljon parempaa...

"Tiedätkös kulta, tänään katselin sun sisaruksia, ja niihin verrattuna olet jollain tapaa harmaa.. Ethän pahastu kulta. Meidän täytyy vaan parantaa sinut ja saada sinuun lisää elämää."


Tästä postauksesta tuli tyhmä. Olen silti ajatellut, että voisin julkistaa blogin kaikille luettavaksi, ja alkaa kirjoittamaan enemmänkin.

Minä aion parantua. Joku sanoi blogissaan, että itse selvisi normaalipainoon sillä, että noudatti orjallisesti ateriasuunnitelmaa ja jätti ajattelun muille. Se voisi olla seuraava askel, kunhan joku kirjoittaisi minulle oman suunnitelman.

Minusta tulee vielä joskus onnellinen.