maanantai 29. marraskuuta 2010


Tänään se kuolee. Jumppatunnin hikinen tunnelma ja ilmaa halkovat potkut ja lyönnit saavat luvan tappaa sen, veripisara toisensa jälkeen. Lyön sen maahan kerta kerralta kovempaa.

Kun se nostaa katseensa ja anelee lopettamaan, en peräänny. On tullut aika mennä eteenpäin, oli se sitten laihtumiseen tai terveyteen. Oksentaa en enää aio. Minä en alistu siihen.

Left hook, right hook, karate kick.

Pelkään vain, että en pystykään tappamaan, nostan sairauden maasta ja silitän sitä sylissäni niin kuin aina ennenkin. Onhan se kuitenkin paras ystäväni.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Goo Goo Dolls - Iris


Kuuntelin tätä biisiä iPodilta kymmeniä kertoja putkeen joskus muutama vuosi sitten, kun olin jo alkanut vammailla syömisen kanssa. Se tuli tänään sattumalta radiosta, kun ajoin kotiin iltahämärässä. Melkein tuli kyyneleet silmiin, ihan niin kuin silloin ennen. Miten voin edelleen olla näin tyhmä ja jatkaa tätä? Aloin puhua ääneen, ensin itselleni ja sitten sille toiselle puolelle itsessäni.
Huusin sille, että sillä ei ole oikeutta vangita minua näin. "Mä olen ihan kiva tyttö", hoin ääneen ja itkin. Itkin, koska en usko sitä itsekään.

Tänäänkin olen ahminut ja oksentanut ihan liikaa. Mikään ei ahdista, mutta mikään ei erityisesti tunnukaan miltään.

...

leikataan maailma irti
minä olen liian paha
kerro minulle olenko elossa

lauantai 13. marraskuuta 2010

Uusi aamu


Minä haluan muuttua. En kestä olla tälläinen itsekeskeinen paska.

Pääsin eilen osastolta vajaan 3 kk jälkeen. Ahmin ja oksensin sinäkin aikana joka päivä, mutta silti paino oli tänä aamuna vähemmän kuin ikinä tämän pituisena. En tiedä mitä ajatella siitä. Tai mistään muustakaan.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

dust, glitter, rain

Minä elän.

Haluan nähdä sisarusten kasvavan, olla paikalla kevätjuhlissa, kuulemassa ihastuksista ja keittämässä aamupuuroa.

Haluan perheen, puolison ja lapsia, pienen Neea Inkerin, jolle voin kutoa villasukkia.

Haluan muistaa miltä tuntuu kipu lihaksissa urheilun jälkeen, kiukun rikkinäistä televisiota kohtaan, rakkauden pikkuvarpaissa asti.

Haluan kertoa lähimmilleni että rakastan heitä, kertoa selviytymistarinaa, muuttaa maailmaa edes pikkuisen.

maanantai 8. marraskuuta 2010

miten voi ihmiseen mahtua
näin paljon pahuutta
minä itken villasukkia
ja elämä nurkkaan karkaa

sunnuntai 7. marraskuuta 2010


anna mulle hetki aikaa
vetää henkeä ja huokaista
nuolaista ennen kuin tipahtaa