maanantai 29. marraskuuta 2010
Tänään se kuolee. Jumppatunnin hikinen tunnelma ja ilmaa halkovat potkut ja lyönnit saavat luvan tappaa sen, veripisara toisensa jälkeen. Lyön sen maahan kerta kerralta kovempaa.
Kun se nostaa katseensa ja anelee lopettamaan, en peräänny. On tullut aika mennä eteenpäin, oli se sitten laihtumiseen tai terveyteen. Oksentaa en enää aio. Minä en alistu siihen.
Left hook, right hook, karate kick.
Pelkään vain, että en pystykään tappamaan, nostan sairauden maasta ja silitän sitä sylissäni niin kuin aina ennenkin. Onhan se kuitenkin paras ystäväni.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Goo Goo Dolls - Iris
Kuuntelin tätä biisiä iPodilta kymmeniä kertoja putkeen joskus muutama vuosi sitten, kun olin jo alkanut vammailla syömisen kanssa. Se tuli tänään sattumalta radiosta, kun ajoin kotiin iltahämärässä. Melkein tuli kyyneleet silmiin, ihan niin kuin silloin ennen. Miten voin edelleen olla näin tyhmä ja jatkaa tätä? Aloin puhua ääneen, ensin itselleni ja sitten sille toiselle puolelle itsessäni.
Huusin sille, että sillä ei ole oikeutta vangita minua näin. "Mä olen ihan kiva tyttö", hoin ääneen ja itkin. Itkin, koska en usko sitä itsekään.
Tänäänkin olen ahminut ja oksentanut ihan liikaa. Mikään ei ahdista, mutta mikään ei erityisesti tunnukaan miltään.
...
leikataan maailma irti
minä olen liian paha
kerro minulle olenko elossa
lauantai 13. marraskuuta 2010
Uusi aamu
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
dust, glitter, rain
Minä elän.
Haluan nähdä sisarusten kasvavan, olla paikalla kevätjuhlissa, kuulemassa ihastuksista ja keittämässä aamupuuroa.
Haluan perheen, puolison ja lapsia, pienen Neea Inkerin, jolle voin kutoa villasukkia.
Haluan muistaa miltä tuntuu kipu lihaksissa urheilun jälkeen, kiukun rikkinäistä televisiota kohtaan, rakkauden pikkuvarpaissa asti.
Haluan kertoa lähimmilleni että rakastan heitä, kertoa selviytymistarinaa, muuttaa maailmaa edes pikkuisen.
Haluan nähdä sisarusten kasvavan, olla paikalla kevätjuhlissa, kuulemassa ihastuksista ja keittämässä aamupuuroa.
Haluan perheen, puolison ja lapsia, pienen Neea Inkerin, jolle voin kutoa villasukkia.
Haluan muistaa miltä tuntuu kipu lihaksissa urheilun jälkeen, kiukun rikkinäistä televisiota kohtaan, rakkauden pikkuvarpaissa asti.
Haluan kertoa lähimmilleni että rakastan heitä, kertoa selviytymistarinaa, muuttaa maailmaa edes pikkuisen.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)