maanantai 21. toukokuuta 2012

Haaste

Kiitos paljon haasteesta invisible :)


Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then choose 11 new people to tag and link them on your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.


1. Minkälaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?

Sain kuukauden ajaksi töitä kahvilasta. Olen aina haaveillut tällaisesta työstä, joten kaiken on paras onnistua ennen sitä. En halua joutua soittamaan työnantajalle, että olenkin sairaslomalla tai muuta vastaavaa. Ennen töiden alkamista luvassa on muutaman viikon jakso intensiivitoiminnassa: maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin muutama tunti yhteisötoimintaa ja erilaisia terapiaryhmiä. Ensimmäinen kerta on ensi viikolla, toivottavasti menee hyvin. Ai niin, ylioppilasjuhlat myös ensi viikolla. Inhottaa ajatuskin olla juhlien keskipisteenä.

Kesällä haluaisin uida ja saunoa, lukea paljon kirjoja, nähdä ystäviä, rakastaa ja olla rakastettu (vähän huonolta näyttää tällä hetkellä), kirjoittaa, laittaa kotia kauniiksi ja tietenkin syödä herneitä, mansikoita ja jäätelöäkin.


2. Kuinka paljon nukut yleensä yössä?

Lääkkeillä nukun hyvin, ehkä noin 10 tuntia yössä, ja nykyään ilmankin onneksi noin neljästä seitsemään tuntia. Tosin katkonaisesti. En silti ota lääkkeitä useimpina öinä...


3. Mitä söit tänään aamupalaksi?

Täällä ulkomailla aamut ovat menneet yleensä ihan hyvin, ja tänään ehkä ylitinkin itseni: söin mukillisen All-Bran -muroja maidolla, kananmunan valkuaisen ja omenan! Hmm, kirjoitettuna se ei kuulostakaan kovin paljolta.


4. Mitä kadut vai kadutko mitään?


Kadun niin montaa asiaa, että en edes tiedä mistä päästä listaa aloittaa. Inhoan tätä sairautta ja kaikkea siihen liittyvää valehtelua ja niitä kamalia varasteluja. Kadun sitä, että olen antanut niin monen ihmissuhteen huonontua ja joitain asioita, joita olen sanonut aiheuttaen pahaa mieltä. Oikeasti olen kyllä sitä mieltä, ettei mitään pitäisi katua, mutta en osaa tehdä syyllisyydentunteilleni mitään.


5. Unelma-ammattisi?


Olen pienestä asti halunnut lääkäriksi. Masennuksen ollessa pahimmillaan en voinut kuvitellakaan kyseistä ammattia (tai edes seuraavaa päivää) itselleni, mutta nyt olen taas alkanut varovasti haaveilla joskus hoitavani vaikka pieniä lapsia sairaalassa. Voisin olla myös sairaanhoitaja tai ala-asteen opettaja.


6. Haluaisitko lapsia tulevaisuudessa? 


Edellisestä vastauksestani voisi ehkä arvata, että todella haluan joskus lapsia.  Haluaisin niin kovasti pitää sylissäni ihan omaa lasta ja antaa sille koko elämäni. Olen kymmenisen vuotta sitten päättänyt, että adoptoin Kiinasta tyttölapsen sitten joskus, vaikka hankkisin biologisiakin lapsia. Toisaalta epäilen, ettei minusta olisi äidiksi; enhän osaa pitää huolta edes itsestäni.


7. Mihin uskotko vai uskotko mihinkään?


Haluaisin uskoa, että meissä jokaisessa on jotain muutakin sen näkyvän lihan lisäksi. Että kaikki toiminta, ajatukset ja tunteet eivät ole vain kemiallisten ja biologisten reaktioiden seurausta. Uskon myös rakkauteen jollain tapaa. Ainakin haluan itse rakastaa.

8. Missä tilanteessa tunnet itsesi onnellisimmaksi?


Ihanat hetket poikaystävän, perheen tai ystävien kanssa ovat jääneet parhaiten mieleen. Itkettää, kun ajattelen sitä, kuinka joskus makoilimme tuntikausia poikaystävän kanssa sängyssä toisissamme kiinni ja kaikki muu tuntui unohtuvan.


9. Minkä väriset hiukset sinulla on?


Oikeasti vaaleat, mutta aloin värjätä niitä tänä vuonna.


10. Uskotko kohtaloon vai onko kaikki mielestäsi sattumaa?


Kinkkinen kysymys. Taidan uskoa, että kaikki on sattumaa. Pelottaa ajatuskin, että kaikki olisi ennalta määrättyä.


11. Ketkä ovat elämäsi neljä tärkeintä ihmistä?


Poikaystävä M, äiti, isä sekä pikkusisarukseni (ei niistä voi valita tärkeimpiä!)



En nyt jaa tätä eteenpäin, vaikka tiedän miten ilahduttavaa on huomata jonkun haastaneen. Kovin monihan tämän on kyllä jo tehnytkin.

Kuulumisia myöhemmin, kunhan väsymykseltä ja itkulta jaksan taas.



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

All these incongruous thoughts

Kävin perjantaina tutustumassa uuteen hoitopaikkaan, jonka tarkoituksena olisi toimia kaiken muun hoidon tukena. Se on päiväsairaalatyppinen juttu, jossa ollaan nelisen tuntia kolme kertaa viikossa. Aloitan siellä vielä tämän kuun puolella. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen, sillä tuollainen ohjattu toiminta ja ehkä vertaistukikin voisi olla aika hyvä juttu tähän hetkeen.

Olen nimittäin jonkinlaisessa suossa tällä hetkellä syömishäiriön suhteen. Päivisin ahmin ja oksennan, ja iltaisin mietin pääni puhki, uskaltaisiko jotain vielä laittaa suuhunsa. Iltaisin nälkä tuntuu pelastukselta; ehkä sain sittenkin deletoitua tarpeeksi ja kehooni mahtuu vielä jotain. Useimpina päivinä syön illalla vielä 200-300kcal, mutta ne ovat kyllä aikamoisen ajatusrallin takana. Tällä viikolla olen kuitenkin ylittänyt itseni joitakin kertoja esim. syömällä enemmän / punnitsematta / uusia ruoka-aineita.

Silti painoni on taas laskenut hiukan. 20-vuotissyntymäpäivänäni painoin jälleen vähemmän kuin ikinä ja mieleni teki heittää vaaka päin seinää, niin vihainen olin. Syömishäiriöpeikko oli tietenkin omista syistään kovaääninen (tuokin on aivan liikaa!!), mutta lähinnä kyseessä oli oma raivoni tätä kaikkea kohtaan. Miten voinkaan samalla tiedostaa elämäni järjettömyyden ja kuitenkin jatkaa samojen sairaiden ajatusmallien toteuttamista? Miksi teen tätä, päivästä toiseen?

Parisuhdekaan ei kukoista, enkä tiedä miten tästä eteenpäin. Ensi viikolla lähdemme kuitenkin kahdestaan reissuun, mikä toivottavasti auttaa lähentämään meitä taas. Välillä mietin, minne me oikein katosimmekaan.



torstai 3. toukokuuta 2012

Have you ever been touched so gently you had to cry?



Have you ever fed a lover with just your hands?
Closed your eyes and trusted, just trusted?
Have you ever thrown a fist full of glitter in the air?
Have you ever looked fear in the face and said, "I just don't care"?




Upea nainen, kaunis ja koskettava kappale. En tiedä mitä muuta sanoa; en meistä, en minusta, en edes tästä päivästä tai osaston polikäynnistä. Taidan olla liian väsynyt.


rakastan sinua vielä
älä unohda minua

tiistai 1. toukokuuta 2012

pian on enää tarina


"voi kun minulla olisi joku joka rakastaisi"
silloin toivoin niin kovasti
lämmintä syliä ja rakastavia sanoja

mutta sitä en tiennyt
että voi olla jotain vielä kamalampaa
kuin se raastava yksinolo

minulla on se joku
elämäni tärkein ihminen


mutta hän ei halaa


ja tänään sen tajusin
olen siis vieläkin yksin


sillä ei hän ehkä enää rakastakaan