Hei.
Kävin sisätautilääkärillä silloin kuun alussa, mutta arvot olivat nousseet kelvollisiksi viikon aikana, joten en onneksi joutunut jäämään. Pääni oli tietenkin sitä mieltä, että ei sinne näin läskejä tietenkään olisi otettu. Lääkäri kertoi tavoitepainoksi 54kg ja määräsi liikuntakiellon ennen 48kg:n painoa. Mutta nuo luvut, ne tuntuvat niin suurilta...
Elämä ei aina masenna yhtä paljon kuin joskus ennen, ja se tuntuu mukavalta. Syöminen, ahdistus ja stressi vain eivät ole hallinnassa ollenkaan. Olen laihtunut vielä vähän lisää. Miksi alle 40kg kuulostaa typerässä päässäni sitä houkuttelevammalta, mitä lähempänä sitä olen? Peiliin katsoessani näen liikaa löysää, pehmeää ja kuvottavaa, mutta samalla tiedostan näyttäväni ennemmin hassulta ohuine käsineni ja löysine vaatteineni. En voi käyttää farkkuja, koska ne ovat liian löysiä ja itsetehdyn reiän kanssa niiden vyö sattuu lonkkiin, koska housut putoaisivat muuten. En ymmärrä itseäni, en sitten yhtään.
3.5. menen sen saman polille sille samalle osastolle, jolla olin syksyllä 2010. En tiedä mitä ajatella siitä.
En edes tiedä, miksi tulin vielä kirjoittamaan juuri tänään, vaikka kiire viimeisten kurssien tehtävien kanssa on liian stressaava ilman univajettakin (jota minulla on jo valmiiksi). Toivottavasti ette ole unohtaneet minua. Minä en ole unohtanut teitä; lukulistallanikin on melkeimpä hävettävän paljon kivoja blogeja!
Taistelkaa kanssani jooko.
"A new day's dawning for me now sugar,
and I won't be held back by should's or could have been's
Oh no, Oh no.
I had to leave it behind, leave it behind.
Step 1 you've gotta learn to live your life.
Step 2 you've gotta keep it all in sight.
Step 3 you've gotta hold your head up high.
Step 4 you've gotta leave it all behind."
Jason Walker - Leave it all behind
Voi sinua, kiitos :) Kiva kuulla noinkin positiivisia kommentteja. Enköhän saa raiteilleni asiat, kun annan itselleni aikaan. Sitten kun työni vähenee.
VastaaPoistaOnko sinulla pitkä sairaushistoria? Olet kyllä hurjan pieni lukujen perusteella.. :( Toivottavasti et kohtaa romahdusta, sillä tuskin haluat enää palata niihin samoihin kuvioihin.
♥
Tosi hassua. Asutaan samalla paikkakunnalla (käsittääkseni), ja mulle nimenomaan hoettiin sekä sisätaudeilla, että niemessä että "ei mitään tarkkoja tavotepainoja, sinne normaalin suuntaa vaa!" Tai sit just sillai "noo yli 50 kg vois olla jees" :D
VastaaPoistaTosta painosta mulle annettiinkin ekaa kertaa tarkat luvut. Osastollahan silloin 1,5v sitten olin vielä yli 50kg, joten siellä sanottiinkin vaan, että kunhan suunta on ylöspäin. On kai ihan helpottavaa kuulla, että ainakin tuon 48kg yli olisi nyt pakko saada paino hilattua! Mutta toisaalta, nyt tunnen itseni "paremmaksi anorektikoksi" (vaikka eihän minulla mitään anoreksiaa voi olla). Inhottaa, kun tiedostan ajatukseni typeriksi enkä tee asialle tarpeeksi...
PoistaMä oon vähän sitä mieltä, ettei noin kovin aliravittu ihminen voi oikein niille tyhmille ajatuksille sinänsä mitään. Kovasti anorektinen ihminen on mun kokemuksen mukaan lähes poikkeuksetta tavallaan aika tyhmä, jo ihan sen perusteella, mitä paha aliravitsemus tekee aivoille (tuskin tarvitsee erikseen selittää). Jos haluat järkiinnyttää ajatuksiasi, syö :)
PoistaNyt kun muistelin, niin kyllä mulle heitettiin toi 54 kg jossain kohtaa sellasena "tavoiteltavana ihannepainona", mut totesin nopeesti aika tyhmäks jonkun noin tarkan luvun määrittämisen ja hoitotahokin oli loppujenlopuks samaa mieltä.
Täyttä asiaa puhut. Ärsyttävintä onkin, että tajuan ja ymmärrän kaikki nuo asiat! Mutta en vain ilmeisesti usko kuitenkaan. Pönttö mikä pönttö :/ Mutta syömällä tähän ongelmaan on pureuduttava ja sen aion tehdä :)
PoistaKiitoksia kommentistasi :) Ja olen oikeasti kans samaa mieltä, "syö särkeä, saat järkeä", eikös se ollutkin joku vanha sanontakin.
VastaaPoistaJa 'niin nälkä että näköä haittaa'... Joten suo itsellesi, syömällä paremmin ja tarpeeksi enemmän, järkeä, totuudenmukaisuutta ja oikeampaa kuvaa omasta itsestäsi.
Se vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta aina kannattaa uskoa parempaan.
Tavoitepainot on perseestä, samoin painoindeksit. Luota omaan kehoon (onko hormonitoiminta, jaksatko...) ja siihen biologiseen painoosi.