Saisiko pahan olon oksentaa pois?

En osaa kirjoittaa.

Koulu alkoi, minä lintsaan. Ensimmäinen kouluviikko oli kamala, sillä päätimme sittenkin, että en muuta vielä. Oikeastaan poikaystävä kertoi, ettei olekaan vielä valmis. Ahdistushan siitä keskustelusta seurasi moneksi päiväksi, vaikka olinkin oikeastaan iloinen siitä mitä hän sanoi. En itsekään olisi ollut valmis.

Englanninopettaja sanoi minulle ensimmäisen tunnin jälkeen: "Mukavaa nähdä sinut täällä taas, noin osaavana ja aktiivisena!". Päästyäni luokasta aloin itkeä. Hän hyväksyy minut tälläisenä.

Oksennan edelleen joka päivä. Kalium-arvoni oli vaarallisen alhainen taas viime viikolla, mutta kolmen labrakäynnin jälkeen lääkäri määräsi viimein kaliumtabletteja, joilla tilanne saatiin vähän paremmaksi. Oikeastihan minun pitäisi vain lopettaa tämä sekoilu.

Elän jossain omassa maailmassani, jota pyörittävät ruoka ja paha olo. Kuvittelen päässäni, että olen mennyt monta askelta eteenpäin, kun pidän päivän aikana sisälläni parin omenan lisäksi jopa kananmunan! Tai silloin, kun poikaystävän avulla saan alas 300 kcal edestä kanaa ja paprikaa. Oikeasti minun pitäisi herätä tästä haavemaailmasta. En haaveile laihuudesta, koska ilmeisesti olen jo ja tiedän näyttäväni jatkuvasti väsyneeltä. Haluaisin vain olla onnellinen ja auttaa muita, olla hyvä ihminen. Eniten pelkään, että ihmiset eivät pidä minusta. Luulisin, että suurin osa ahmimisista alkaakin, kun tajuan olevani kamala, turha ja hirveä taakka. Todellisuudessa vain kasvatan vastenmielisyyttäni ja läheisteni huolta jatkamalla.

And all the things
That I wished I had not said
Are played on loops
Till it's madness in my head